Korukivet

Koruissani käytän aitoa hopeaa, puuta, makeanvedenhelmiä, simpukkaa ja aitoja korukiviä: akaatti, amatsoniitti, ametisti, aventuriini, fluoriitti, graniitti, hematiitti, howliitti, karneoli, kristalli, kvartsi, lapis latsuli, obsidiaani, onyksi, opaali, sodaliitti, tiikerinsilmä, topaasi, turoosi..



maanantai 2. marraskuuta 2009

Luovuus oli mahdottomassa vauhdissa tänä viikonloppuna, jolloin syntyi tämäkin ihanuus. Idea ja materiaalit samat.


Melkein vuosi sitten vaikean sairauteni raastamana, kirjoitin tunteitani ylös. Nyt tällä hetkellä se on onneksi aika menneessä, mutta mielestäni tämä kuvastaa myös osaltaan tuntojani koruja tehdessä.


Elämä on kasvua koko ajan.

Kuin puu.

Alkaa pienestä, olemattomasta siemenestä

ja kasvaa koko ajan suuremmaksi ja vahvemmaksi.

Niin myös ihminen

Ensin pieni alkio ja hetken päästä jo aikuinen.

Aikuinen, mutta kuitenkin pieni - ja lapsi.

Niin hauras, särkyvä.

Voiko palaset liimata, koota uudestaan.

Aikuinen kasvaa aikuiseksi - sanoa hyvästi sille lapselle.

Kasvaa vahvaksi.

Puu - niin vahvat oksat, runsaat lehdet.

Sellaiseksi haluan.



Tällekin korulle sanoin hyvästi, mutta iloisin mielin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti